Kati Kauravaara (18.5.2017)
Me liikuntatoimijat haluamme kannustaa ja rohkaista ihmisiä liikkumaan. Joskus hyvää tarkoittavat kannustuksemme kääntyvät kuitenkin päälaelleen, koska emme aina osaa katsoa tilanteita asiakkaamme tai vähän liikkuvan näkökulmasta. Tätä ilmentää seuraava nimimerkin ”Sisuvalkku” sitaatti:
Teen työtä liikunnan parissa ja haluan kannustaa ihmisiä liikkumaan, omalla tavallaan ja oman tuntemuksensa mukaan. Koska olen aina katsonut ylipaino-ongelmaa ”liikunta-lasit” päässä, en ole tajunnut kuinka paljon asiakkaita ehkä pelotin aikanani pois tarjoamalla liikuntaa lääkkeeksi ruokavalion ohella. Ja sellaista liikuntaa, joka oli itselleni tuttua.”
Nimimerkki ”Sisuvalkku”
Kun ymmärrämme maailmaa kohderyhmämme näkökulmasta ja lähtökohdista, meillä on hyvät mahdollisuudet tarjota sellaista, jonka asiakkaamme kokevat merkitykselliseksi, mikä houkuttaa ja mikä kannustaa.
Jos ihminen rohkaistuu mukaan kokeilemaan esimerkiksi uutta liikuntamuotoa tai -lajia tai ylipäänsä liikuntaa, hän jää todennäköisesti mukaan toimintaan, jos toiminta tuntuu itselle mielekkäältä. Jo arkijärjellä ajateltuna tämä kuulostaa loogiselta. Jos me liikuntatoimijat pystymme luomaan ihmiselle näitä mielekkyyden kokemuksia ja varmistamaan toiminnan merkityksellisyyden asiakkaallemme, tuemme henkilön sisäistä motivaatiota. Haastavan asiasta tekee tietenkin se, että merkitykset ja mielekkyyden lähteet eivät ole kaikilla samat, vaan ovat suurelta osin yksilöllisiä. Joskin usein yksilöt muodostavat erilaisia alaryhmiä, joissa jaetaan samoja merkityksiä.
Seuraavassa sitaatissa erityisliikunnan professori Pauli Rintala nostaa esille kaksi hyvin erilaista kohderyhmää.
Huomaan, että minulla on taipumus tarjota kaikille liikuntaa lääkkeeksi erilaisiin vaivoihin tai ennaltaehkäisyksi mahdollisiin tuleviin vaivoihin. Tarjoukseni toimii tiettyyn pisteeseen saakka ja etenkin silloin, kun vastaanottaja on samaa mieltä. Jos taas henkilö ei sisäistä liikuntaa omakseen eikä ole motivoitunut liikkumaan, valistus menee hukkaan ja turhauma iskee sekä valistajaan että valistettavaan. Tämä on ikään kuin ylhäältä ohjattu ”minä ammattilainen tiedän, mikä on sinulle hyväksi” -ajattelumalli, joka ei kunnioita ihmisen omaa itsemääräämisoikeutta.
Pauli Rintala (Rintala 2015, 29)
Eli on olemassa kohderyhmä, jossa vastaanottaja on samaa mieltä kuin toiminnan järjestäjä eli tässä tapauksessa aktiivinen, liikunnasta kiinnostunut ja sitten on olemassa kohderyhmä, jossa vastaanottaja ei sisäistä liikuntaa omakseen ainakaan heti eikä ehkä ole motivoitunut liikkumaan. Ja toki löytyy motivaatioltaan ja aktiivisuudeltaan kaikkea tältä väliltä. Kaikki ryhmät hyötyvät siitä, että asioita katsotaan heidän näkökulmastaan ja että heidän motivaatiotaan tuetaan, mutta toimet ovat hyvin erilaisia
Meidän liikuntatoimijoiden on helppo ymmärtää niitä ihmisiä, jotka ovat kaltaisiamme, innostuvat samoista asioista, kamppailevat samojen asioiden kanssa. Vaatii viitseliäisyyttä ja uteliaisuutta nähdä oletusten ja ennakkokäsitysten taakse. Ja silloin viitseliäisyyttä ja uteliaisuutta tarvitaankin, kun meillä on hyvin vähän ymmärrystä kohderyhmästämme. Ymmärrämmekö edes aina, ettemme ymmärrä?
Otan kaksi esimerkkiä. Aluksi nimimerkki ”Ruru” kertoo sitaatissaan, kuinka häpeä esti hänen osallistumisensa kuntosalille ja kuinka hänen aikaisemmat kokemuksensa estävät hänen osallistumisensa ryhmäliikuntaan:
Itse pystyin lähtemään kuntosalille vasta laihduttuani ensin normaalipainoon. Silloinkin häpesin omaa olemustani ja kuvittelin ”kaikkien” katsovan ja naureskelevan kömpelyydelleni. Mihinkään ryhmäliikuntoihin en edelleenkään osallistu, sillä ryhmässä aktivoituvat vuosilta kivi-ja-keppi olevat koululiikuntakokemukseni.
Nimimerkki ”Ruru”
Saatamme ymmärtämättömyyttämme luokitella vaikkapa uuden lajin opetteluun liittyvät häpeän tuntemukset tai aikaisemmat kokemukset tekosyiksi ajatuksella ”eihän kukaan siellä ehdi katsoa, mitä muut tekevät, kun jokainen keskittyy vain omaan tekemiseensä”. Itse en pysty enää ajattelemaan, että on tekosyitä: kaikki syyt, jotka estävät toimimasta tai tekemästä, ovat ihmisten omista näkökulmista useimmiten ihan todellisia syitä ja ihan todellisia esteitä, joihin tulisi suhtautua vakavuudella eikä väheksyen. Jos ymmärrämme, että joku asia, joka ei ole meille itsellemme häpeää tuottava, voi olla sitä toiselle, olemme jo pitkällä ja osaamme ehkä auttaa ihmistä toimimaan, ehkä kokeilemaan esimerkiksi uutta lajia, epämiellyttävän tunteen, kuten esimerkiksi juuri häpeän tunteen kanssa.
Toinen esimerkkini liittyy siihen, kuinka mainostamme liikkumista iloisena asiana, mitä se meille monelle onkin. Saatamme myös julistaa, että liikunnasta tulee hyvä olo, minkä kokemuksen meistä useimmat varmasti jakavat. Vähän liikkuvalle tai aloittelevalle kokeilijalle liikkuminen saattaa olla kaikkea muuta kuin iloista tai hyvää oloa tuottavaa. Ilon ja hyvän olon sijaan liikkuminen tuottaa usein epämiellyttäviä tuntemuksia, kuten epäonnistumisen pelkoa ja erilaisia ehkä epämiellyttäviä kehontuntemuksia, kuten lihasväsymystä tai verenmakua suussa.
Liikkuminen ei tuota meille liikuntaan innokkaasti suhtautuvillekaan aina pelkästään hyviä tuntemuksia. Moni meistä liikuntaan myönteisesti suhtautuvistakin on joskus kamppaillut sen kanssa, jaksaako lähteä lenkille tai treeneihin. Osaisimmepa me liikuntatoimijat markkinoida liikkumista tai vaikkapa lajikokeiluja realistisesti niin, että hyväksymme, että välillä toiminta tuottaa epämiellyttäviäkin tunteita ja tuntemuksia.
Me liikuntatoimijat voimme tehdä paljon. Koen ensisijaiseksi sen, että haluamme lainata kohderyhmämme silmälaseja ja tutustua kohderyhmämme näkökulmaan, ymmärtää ihmisiä. Silloin saamme käsityksen siitä, minkälaiset asiat ovat liikuttamillemme ihmisille merkityksellisiä ja voimme tarjota osallistujille sellaista toimintaa, joka auttaa saavuttamaan juuri ne asiat, jotka ovat heille merkityksellisiä ja tärkeitä ja mitä he haluavat saavuttaa. Meidän tarjoamamme toiminta saattaa hyvinkin vastata potentiaalisten asiakkaidemme tarpeisiin ja tarjota mielekkyyden kokemuksia, jos tiedämme, mitä ne ovat. Jos emme tiedä, mikä osallistujalle on tärkeää tai merkityksellistä tai emme ymmärrä kohderyhmäämme, markkinoimme liikuntaa tai lajiamme meitä puhuttelevilla argumenteilla, kannustamme meitä kannustavilla tavoilla ja rohkaisemme meitä rohkaisevilla kommenteilla ja ihmettelemme, miksi kokeilijat eivät jatka lajimme parissa tai miksi valistuksemme ei tepsi.
Toimintaa järjestettäessä keskeinen kysymys lieneekin, kuka on keskiössä. Toiminnan järjestäjä, joka tietää, miten ja miksi pitäisi liikkua vai kohderyhmä, joka koostuu motiiveiltaan, taustoiltaan, tarpeiltaan, haluiltaan ja tottumuksiltaan hyvin erilaisista ihmisistä?
Blogikirjoitus pohjautuu puheenvuoroon, jonka Kati piti Olympiakomitean järjestämässä Liikkujan polku -tilaisuudessa 4.5.2017.
Lähteet ja sitaatit:
Rintala, Pauli. 2015. Vammaiset ja pitkäaikaissairaat liikkumaan – Miksi, kuka päättää, mitä ja kenen puolesta? Teoksessa: Hannu Itkonen & Kati Kauravaara Liikunta kansalaisten elämänkulussa. Tulkintoja liikkumisesta ja liikunnanedistämisestä. Liikunnan ja kansanterveyden julkaisuja 296. Jyväskylä: LIKES-tutkimuskeskus, 29–32. Luettavissa: https://www.likes.fi/filebank/1620-Liik_kans_elamank_verkkoversio.pdf
Jos ei muuta erikseen mainittu, sitaatit on poimittu seuraavasta lähteestä:
Helsingin Sanomissa 29.3.2015 julkaistua Anna-Stina Nykäsen artikkelia ”Lihavien salille kehtaa mennä kuka tahansa” verkkoversiota oli kenen tahansa mahdollista kommentoida nimimerkillä. Sitaatit on poimittu artikkelin yhteydestä osoitteessa http://www.hs.fi/sunnuntai/a1427432691805 (27.4.2015).
