Pehmeää askellusta (Hoka One One Clifton)

Mikä tekee juoksujalkineesta hyvän? Harvakseltaan uusia lenkkareita ostava maallikkokuntoilija joutuu helposti hämmennyksen valtaan. Trendit vaihtuvat. Se, mikä oli viime vuonna kauppiaan mielestä parasta juuri sinulle, onkin tänä vuonna saanut enemmän tai vähemmän erilaisen twistin. Hassuahan tässä on, että suosituksia antavalla myyjällä saattaa olla tavanomaisessa myyntitilanteessa korkeintaan hyvä arvaus ostajan juoksutekniikasta tai mahdollisista toiminnallisista virheistä.


 

Ostin itselleni kesää varten uudet juoksujalkineet. Tavoitteenani oli löytää pari, jossa olisi riittävästi iskunvaimennusta miehelle, jonka omat lihakset, jänteet ja muut tukirakenteet ovat alkaneet menettää elastisuuttaan keski-ikäistymisen myötä. Painoakin on kertynyt keskivartalolle hieman liikaa, mikä tekee juoksutekniikasta helposti raskaan näköistä. Päädyin uteliaisuuttani kokeilemaan Suomen markkinoilla hieman uudempaa tuttavuutta, Hoka One One -merkkiä, jonka mallistosta oli urheiluliikkeessä saatavilla Clifton-malli.

Tyypillistä Hoka-kengille on paksu ja pehmeä EVA-välipohja, johon kengän iskunvaimennus myös perustuu ilman ilma- tai geelityynyjä tai ulospäin näkyvää kennorakennetta. Ulkopohjassa kanta ja päkiä ovat pinnoitettu kumilla ja keskiosa koostuu välipohjan pehmeästä EVA:sta ilman kiertojäykkyyteen vaikuttavia muovivahvikkeita. Lähtökohtaisesti kenkä sopii siis neutraalisti askeltavalle juoksijalle. Kantakorkeus (droppi) on 5 mm valmistajan ilmoituksen mukaan. Lesti on leveähkö.

Urheiluliikkeen verkkosivujen teksti kertoo Hoka One One Clifton 3:n sopivan hyvin käyttäjälle, joka ”haluaa erinomaisen vaimennuksen ja keveyden samassa kengässä. Kenkä on nopea ja toimii hyvin myös maastojuoksussa kuivalla alustalla.”

Alkutuntuma on pehmeä

Olen juossut tällä kenkäparilla nyt noin 75 km, joten ensituntuma on saatu. Kengän pehmeä välipohja antaa vaikutelman hyvästä iskunvaimennuksesta. Tutkimusten kautta kuitenkin tiedämme, että tämä on vain puolitotuus. Kehon omat iskunvaimennusmekanismit nimittäin sopeutuvat (passivoituvat) nopeasti kulloinkin vallitseviin olosuhteisiin, joten pehmeällä kengällä juostaessa saattaa juoksutekniikka muuttua iskuttavammaksi. Tavallaan keho uskaltaa ottaa askeleen vastaan kovemmilla reaktiovoimilla.

Tähän liittyen kokeilin kengän toimivuutta hieman erilaisilla juoksutekniikoilla. Kengän juoksutuntuma on mielestäni paras ns. midfoot strike -askelluksella, jolloin jalan keskiosa tulee ensimmäisenä maahan ja on ensikontaktin jälkeen nopeasti vartalon alla. Tällöin kenkä edesauttaa askeleen rullausta. Sen sijaan, jos askel tulee maahan voimakkaasti kantapää edellä (rearfoot strike) vartalon etupuolelle, kenkä ottaa kyllä iskua vastaan, mutta rullaa mielestäni tavanomaista huonommin. Tällä tekniikalla juostaessa (juoksuvauhdista riippuen) tulee ”pompottava” tai ”suomainen” vaikutelma, sillä välipohja on todellakin pehmeä.

Kuinka kauan välipohjan pehmeys ja muoto säilyy?

Tämäntyyppisessä välipohjaratkaisussa on riskinä, että kengän iskunvaimennus heikkenee suhteellisen nopeasti välipohjan painuessa kasaan. Samoin, jos askellus ohjautuu voimakkaasti sisä- tai ulkoreunalle, pehmeä välipohja pyrkii muotoutumaan vinoksi. Kyseenomaisen mallin ulkopohjassa on käytetty kumia vain kaikkein kulutusaltteimmissa paikoissa, joten pohjarakenne kärsii helposti maastossa tai sepelipätkillä juostaessa.

ARVIO

Soveltuu parhaiten:

  • Alusta: Asfaltti, soratie (ei karkearakenteinen)
  • Askellus: Neutraali askellus, jossa ensikontakti tapahtumaa jalan taka-keskiosalla (ei voimakasta kantaiskua)
  • Juoksuvauhdit: keskivauhdin kenkä (kts. ed.), nopeissa vauhdeissa pehmeys syö vauhtia

Kysymysmerkkejä:

  • Välipohjan kulutuskestävyys

http://www.liikuntafysio.fi

Ajanvaraus 010 581 8280

, , ,

Related Posts

Valikko